Vihdoin pääsee taas laulamaan! Täytyy sanoa, että korona-ajan laulamattomuus oli vienyt tuntuman itse kultakin, kun taas pääsimme treenaamaan ja joululauluja muistelemaan. Ääni tuli kurkusta ehkä, mutta ei aina se ääni, mikä piti ja jos ääni olikin oikea, sanat eivät olleet. Ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun satoja kertoja veivatut ikisuosikitkin olivat kadonneet kovalevyltä. Turhaan ei sanota, että harjoitus teke mestarin. Laulujen stemmat löytyivät muistien kätköistä ja toivotaan, että kaikille ne sanatkin vielä löytyvät ennen tulevia esiintymisiä. Yhtä kaikki, on ihan kamalan mukavaa laulaa taas.
Joulukortti-shöy lauletaan Kaarinasalissa ensimmäisenä adventtina ja 200 nopeinta mahtuu mukaan. Kannattaa hankkia liput etukäteen, niitä tuskin ovella myydään. EI kuitenkaan hätää siinä mielessä, että jos jäät ilman lippua, voit nauttia konsertista omassa lempinojatuolissasi, kun ostat levyn omaksesi. Levyjä kaupan konsertin jälkeen ja saahan niitä myös kuoron jäseniltä.